perjantai 8. marraskuuta 2013

we made it through the darkness to the light



before the sun dies
näin houkutellaan ihmisiä postaukseen B)

hei rakkaat ~ ; u ;
Anteeksiii, ei ollu ollenkaan tarkotus olla näin kauaa postaamatta, viime postauksesta on melkein kuukausi. Olen kyllä yrittäny postata, mutta en vaan oo kerenny, ja kaikkee on tullu aina tielle. En jaksa selittää kaikkee, mutta mainitaan nyt vaikka että Amélie-shootin kuvasin kaks kertaa (ihan eri ympäristöissä) kun eka ei vaan onnistunu vaikka sen kuvaaminen olikin yhtä kärsimystä. Ja näin yksinkertasesti harrastukset, koulu ja kaverit vie sen verran aikaa ja voimia että arkena jaksan tosi harvoin muokata kuvia tai tehä yhtään mitään postauksen eteen, ja viikonloppusin kun aika voimat riittäis, niin on ollu yllättävän paljon ohjelmaa (kuten PMMP'n keikka kaks viikkoa sitte, oli ihanaa) ja oonhan mä toki ollu kans laiska yhyy. Mutta paljon kaikkea on tapahtunu, ja tää postaus on varmaan taas suurimpia nyt aikoihin niin toivottavasti se kattaa tauon ;) kiitos kun jaksatte odottaa
 niin ja kiitos vielä tuhannesti viime postauksen (jonka blogger ystävällisesti jätti näyttämättä lukuluetteloissanne, joten jos et ole sitä lukenut (sisältää pari miittiä ja elisha-shootin) niin kipaisepas lukemaan se tästä) 26 kommentista, olin niin ilonen ku huomasin että kommentteja oli niin paljon ;w; toivottavasti jaksatte kommata tähänkin

 Mutta joo, tää postaus on siis aika iso, ja lopusa on aika iso yllätys ;) kessassa hyörineet osa varmaan tän jo arvaa mutta lopuille teille se on varmaan aikamoinen yllätys. Mutta siitä lisää postauksen lopussa ~
  
Aloittakaamme kuvilla mun synttäreiltä, jotka oli kyllä ihan parhaat ikinä. Olivat siis yökyläsynttärit 19-20.10 (oikee päivä oli 16.10, täytiin siis 13 c:) ja mukana riehumassa oli Emppu, Eltsu, Tuuli, Henna, Enni ja Laura <3 kiitti örvelöt, ootte parhaat parhaista!

IMG_5426
IMG_5427
Emppu tuli ekana paikalle, ja sillä oli tää kortti. Menin aivan sekasin siis srsly kattokaa sitä owo <3<3<3<3

IMG_5430
tälläi random kuva mun lahjoista, mm. ompelutarvikkeita ja irtoripset eltsulta, gleen ykköskausi empulta, ja pockyja enniltä ja hennalta <3 ja paljon kaikkee muuta ihanaa säperrettävää

IMG_5440
Ja tässä kaikki mukana olleet nuket, okei amélie puuttuu mut muuten 8D ja maryn pää on täs viel irrallaan mut oon nyt saanu sen takas paikoilleen, löysin sen kaulatapin

IMG_5445
ihmisiääää
kaunistaaaaaa

IMG_5448
uh
eltsu ja tuuli

IMG_5456
enni säätää :D

kätkemä
katottii henkien kätkemä eltsu ei ollu nähny sitä koskaa aikasemmi kokonaa siis wtf

IMG_5485
tää kuvastaa aika hyvin meillä ollutta meininkiä :D emppu rokkaa

IMG_5497
enni the seksikäs käärmekuningatar + emppuorja

IMG_5583
TAITEELLISTA

IMG_5601
tää onki sit jo aamulta :D eltsu, tuuli ja emppu oli jo lähteny, mut henna, enni ja laura jäi viel vähäks aikaa. Hyökkään hennaa pulloilla huomatkaa kauniit keltaiset hampaani ja rasvaiset hiukseni

IMG_5611
käärme kuolee

IMG_5648
hennan kaunis suu 8) lopettakaamme tähän ~

Seuravaaks saatte shootin Améliesta (pitkästä aikaa tätä pikkutyttöstä :3) jonka kävin kuvaamassa eltsun kanssa viime lauantaina meiän läheisellä junaradalla 6:45-9:15 aamusta, ku se oli meillä yötä :) Tää on ommattu nennalle/kuulinnulle/momoottorille jonka synttärit olivat tässä pari viikkoa sitten vähän mun omien jälkeen, ja tää on mun netin välityksellä annettu lahja. Oot hirmu rakas, ja toivottavasti tykkäät tästä ;w;

youtube temppuilee joten klikkaatkaas täs saadaksenne biisin soimaan

shake it out

IMG_5779

regrets collect like old friends
here to relive your darkest moments


IMG_5792

i can see no way
i can see no way

IMG_5793

and all of the ghouls come out to play

IMG_5786

and every demon wants his pound of flesh
but i like to keep some things to myself


IMG_5794

i like to keep my issues drawn
it's always darkest before the dawn


IMG_5798

and i've been a fool and i've been blind
  i can never leave the past behind


IMG_5799

i can see no way
i can see no way

traintracks

i'm always dragging that horse around
our love is pastured, such a mournful sound


IMG_5808

tonight i'm gonna bury that horse in the ground
so i like to keep my issues drawn


IMG_5813

but it's always darkest before the dawn

IMG_5816

shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa
shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa

IMG_5818

and it's hard to dance with a devil on your back, so shake him off
oh whoa

IMG_5819

and I am done with my graceless heart

IMG_5821

so tonight i'm gonna cut it out and then restart
'cause I like to keep my issues drawn


pinkkitaivasjunarata

it's always darkest before the dawn

IMG_5829

shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa
shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa

IMG_5835

and it's hard to dance with a devil on your back, so shake him off
oh whoa

IMG_5836

and it's hard to dance with a devil on your back
and given half the chance would i take any of it back

IMG_5837

it's a fine romance but it's left me so undone
it's always darkest before the dawn
oh woah, oh woah

IMG_5839

and i'm damned if i do and i'm damned if i don't

the end of my road

so here's to drinks in the dark at the end of my road

Amélie

and i'm ready to suffer and i'm ready to hope
it's a shot in the dark aimed right at my throat


IMG_5848

'cause looking for heaven, found the devil in me

IMG_5846

looking for heaven, found the devil in me

IMG_5849

but what the hell I'm gonna let it happen to me, yeah

IMG_5855

shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa
shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa

IMG_5861

and it's hard to dance with a devil on your back, so shake him off
oh whoa

IMG_5868

shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa
shake it out, shake it out, shake it out, shake it out
ooh whoa

IMG_5874

and it's hard to dance with a devil on your back, so shake him off
oh whoa

IMG_5876

oh whoa oh whooa
oh whoa oh whooa

IMG_5877

oh whoa oh whooa
oh whoa oh whooa

IMG_5880

oh whoa oh whooa
oh whoa oh whooa

IMG_5885

oh whoa oh whooa
oh whoa oh whooa

IMG_5888

~

toivottavasti pidit

Sitten se yllätys... Joku ehkä saattaa muistaa kuinka muutama kuukaus sitten ilmotin että lähettäisin Maryn hyrrralle kustomiin? Anyways, siitä ei lopulta tullukkaan okein mitään, joten kustomoin tytön itse, lainaten eltsun välineitä (tuhannet kiitoks vielä hänelle :3) ! Tää on siis eka kokonaamakustomini, aikasemmin on vaan vähän silmämeikkejä muokannut.

IMG_5893
Tästä siis lähettiin liikkeelle, ja kuten kuvasta näkyy niin  kulmakarvat säilyivät stockeina. Hiottiin naama perjantaina ja meikattiin (tai siis mä meikkasin) lauantaina, hiomisessa oli kyllä ihan sairas homma :D


IMG_5931
marycustom
Ja tässä siis lopputulos (: Olen kyllä tyytyväinen, siihen nähden että tää oli eka kokonainen kustomointini. Muutos ei ollu mikään radikaali, mikä oli tavallaan tarkotukseni. Ja tokassa kuvassa näkyy kanssa pupusen uudet ripset, jotka sain kans eltsulta ihan ilmaseks ;3 (olin kyllä valmis maksamaan mutta örvelömänkerö ei huolinut rahojani :D) Kertokaa kustomista mielipiteitänne kommenteissanne, kiitos ~
nyt täs on tällee miljoona loppukevennystä et joo kestäkää :D

SITTEN TEILLE ON TÄLLÄNE SUPERMEGAAWESOME KILPAILU :--) vastatkaa 3 kysymykseen


IMG_5446
1. Mitä ylläoleva juoma sisältää? (vinkki: siinä on kolmea eri nestettä :D)
2. Mikä on melba?
3. Eltsun Billy esiintyy kahdessa tämän postauksen kuvassa. Monennetko nämä kuvat ovat ylhäältä laskettuna?

siinä :---D ensimmäinen joka arvaa edes lähelle saa jotain tosi upeeta en kyllä tiedä vielä mitä palkinnoks 8)

IMG_5988
Elisha ui kummitädinsä luokse suudelmameren läpi 8)))))))) muokkasin 40 min et ei siin mtn
älkää kysykö tästä mitääääään

IMG_5664
siis srlsy kattokaa ny tota omfg

IMG_5678
Kiitos kun jaksoit luke tänne asti 8) tää postaus oli varmaan mun oudoin postaus ikinä XD

kommentteja?

20 kommenttia:

  1. ääää naaws love this posting :3♥ Elisha & Mary & Ameie >u< <3 sulla oli synttäritkin vai :o mut muuten myöhästyneet onnittelut :3 ihanat kuvat ja sait siltikin ihanii kuvii vaik oli aika pimeetä :o

    VastaaPoista
  2. ihana custom!!!! ♥♥ * u *
    ja kaunis shootti C:
    noi nuken luomet on ihanan väriset > u < ja silmät kans!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, tätä oli ihana lukea , kun oli ihanan pitkä, hyvälaatuinen ja hauska <; <3 Tykkään myös uudesta ulkoasusta kovasti ! Kustomi oli myös ihan upea, varsinkin ekaksi sellaiseksi !! *Q* <3<3 IHANA KUVA SUSTAKIN OIKEESTI AMXÄÅPÅSALK OOT NIIN UPEE JA KAUNIS JA KAIKKI OSAAVA TAITURI ! hehe rauhotun nyt tosta capsistä mutta puspus :*

    VastaaPoista
  4. Oli vissiin aika kova meininki tuolla synttäreillä ::DDD Onnee vaan :3 Ja superihana toi junarata shoot<33333 Kuolennnn! Ja tosi hieno kustomi! Miten ihmiset osaa O.o Ite en varmasti osais :)) Ja vastaan noihin kysymyksiin koska olen paras >:D

    1. Juomassa on... Vettä, sitruunamehua/omenamehua.... jaaa näyttää kaakaojauheelta mutta koska se ei ole nestettä vastaan kaakao >:3 tai elintarvikeväri? emt XDD
    2. Melba onn... Ameeban ja Eltsun sekoitus? Tai Ameeban ja alban sekoitus? emminätiiö :DD
    3. Kuvat viisi ja viiskytseitsemän >:3 koska linkki :DD

    Nonnii voitan nyt ihqun palkinnon koska en osannut vastata kysymyksiin eikun :3 Mutta oli kiva ppostaus ^/////^
    Fondue ~ fonduennuket.bogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Ooh, teillä tais olla kivaa ;) Toi shootti oli kyllä aivan ihana siis oikeesti ♥ Voisin kirjottaa tähän tuhat ihanaa sanaa tosta shootista, ellen kirjottais tätä kännykällä. Toi kustomikin on kyllä tosi upee, varsinkin ekaks kustomiks c;

    VastaaPoista
  6. Oh iiihana juoma.
    Tää oli jännä postaus, tykkäsin paljon :D ihana shootti

    VastaaPoista
  7. ei se mitään että postaat harvoin, näitä on aina yhtä hauska lukea :D ja ihana musashootti ++ hyvää (myöhäistä) syntymäpäivää ~!!

    VastaaPoista
  8. Vähänkö Mary on toooooooosi kaunis, olispa munkin ;___;

    VastaaPoista
  9. hyvää jälkisynttäriä 8) tää postaus oli kyl ehkä hämärin jonka oot ikinä tehnyt...

    Mut toi shootti on ihana <3 En kyl tajuu, miten
    1) muistat tarkan kellonajan jolloin menit kuvailemaan
    2) sait tarpeeks valoisia kuvia noin aikaisin aamulla
    3) uskalsit menn junaradalle kuvaamaan (eikä ollu ilmeisesti hylätty??)

    Mut noi seikat ignooraten kuvasit taas kerran jotain niin täydellistä :33 ihan epäreiluu ku 600D'l saa noinki hyviä kuvia, oon aina luullu et se ois surkeempi mut ei ilmeisesti =w=
    (aika reiluu hei? :'D)

    Ja Maryn uusi meikki on ihan superihana c: Ihan epistä et hyvän kuvaajan ja ompelijan lisäks oot myös hyvä kustomoija. Jotain rajaa hei

    plusplus kiitos mittiseurasta tänään ;) oli aika kivaa siinä vaiheessa ku porukka väheni ja meni lujaa

    VastaaPoista
  10. ihana postaus, toi shootti oli tosi ihana ja synttäris vaikutti kivoilta ^__^ maryn uus face-up on tosi upea !

    VastaaPoista
  11. Aww oot niin ihana ;_; rakastan sua
    pikku elisha rakkaani, tule tänne 8) <3
    mut mut saat olla myös mun uuden mynt usva sukunimetön lapsen kummitäti, koska sekin sekamuovikökkökasa haluaa rakkautta ~!
    sun toinen kummilapses sai muuten uuden peruukin, laitoin sulle kuvaa hehehe, varmaan huomasitkin jo. 8D
    toi shootti oli täydellinen rakkaani ihanuus palvon sua! miten arvasit, että shake it out on yks mun lemppareista? ;_; oikeesti oot joku yli-ihminen! ~ c: <3
    ja toi uus meikki on kanssa ihana, oot hyvä kustomoimaa ;3; mary on palvottava - kuten sun kaikki nukettimet
    mäkin haluun klaine- kortin :'(
    ps oot ihana <3

    VastaaPoista
  12. whuuuuuuuuuuuuoooooooooooo ihana kustomi ja ihanii kuvii ja iik ihanii kaikee!!! ♥
    en osaa kommentoida

    VastaaPoista
  13. TÄÄOLIIHANSUPERMAHTIPOSTAUSIHAVEEVERSEENNOTHINGLIKETHIS!!!!! Amelie shootti oli ihan über ihana :333333333 Ja kustomi onnistu upeesti!!! Onnee synttäreistä (jalahjoistajotkatuunvarastaa) c8
    Mut tää oli ihan sairaan ihana postaus >u<♥♥♥ Eiks sua muuten pelottanu mennä junaraiteille kuvaamaan? ouo

    Arvosana: 10+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++...........

    VastaaPoista
  14. Ihana postinki c:
    Haha, sulla on hauskoja kavereita :'3
    Ihania nukke kuvia & luonnollisia asentoja c:

    VastaaPoista
  15. Ihana Shootti Améliesta. Musiikki sopi täydellisesti kuvien kanssa... ...Suoraan sanottuna... ...RAKASTIN TUOTA SHOOTTIA! ~
    Ja muuten tuo Kustomisi Marylle oli upea ensi kertalaiselta. :D

    VastaaPoista
  16. Sinut on haastettu! http://fonduennuket.blogspot.fi/2013/11/haaste-pupuninjarvonta-3.html

    VastaaPoista
  17. hauska ja kiva postaus :D ja tosi ihana ja hieno toi amelie-shootti <3 ihana peruukkikin hänellä <333

    ja muuten upea tää sun blogin ulkoasu! rakastanpakastan <3

    VastaaPoista
  18. Tosi funny postaus ja tulukaa lukkee mun blogii

    VastaaPoista
  19. En tiijä luetko tätä kommenttia,mutta se ois tärkee!!

    Kun teit tänään juhliksen ja kun menen bloggerin siihen "mun" etusivulle, nii siinähän näkyy aina mitkä mun lukemat blogit on postannut, nii kun siinä oli että sä oot postannu . Klikkasin sitä sun postauksen kohtaa ja kone avas ihan normaalisti sen uuteen välilehteen,mutta sitten se ei avannutkaan sun blogia vaan mun blogerin etudivun uudelleen :o En tiijä tajuutko mitä selitän. Silti vaikka menin googlen kautta blogiisi niin se avasi sen mutta ei ollut juhlista näkyvissä vaan tää postaus!!

    VastaaPoista

Jos viitsit käyttää sen puoli minuuttia kommentoimiseen, se innostaa minua kuvaamaan ja postaamaan :)